Aikatauluneuvonta ja lipunmyynti: (02) 621 2933    —    Toimisto: (02) 621 2912
Mee busseil vaik kouluu, töihi ja harrastuksii!
Mee busseil vaik kouluu, töihi ja harrastuksii!
Mee busseil vaik kouluu, töihi ja harrastuksii!
404 Error - page not found
We're sorry, but the page you are looking for doesn't exist.
You can go to the homepage

OUR LATEST POSTS

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on ilmoittanut osallistumisestaan ammattiliittojen poliittiseen mielenilmaukseen asettamalla ylityökiellon 17.- 30.9.2018 väliseksi ajaksi. Tämän vuoksi saattaa Porin Linjat Oy:n operoimasta aikataulun mukaisesta linjaliikenteestä jäädä vuoroja ajamatta.

Patabussi lähtee Kauppatorilta laiturista 7 jäähallille 1 tunti ja ½ tuntia ennen pelin alkuaikaa. Paluukuljetukset lähtevät jäähallin edustan pysäkiltä ½ tuntia ja 1 tunti pelin päättymisen jälkeen, lauantaisin lisäksi 1 ½ tuntia pelin päättymisen jälkeen. Lähde kannustamaan Ässät voittoon!

Bussit odottavat Länsiväylän jatkeen asvaltointia

 Meri-Poriin ja Leppäkorpeen ajavat bussit siirtyvät Nupurintieltä Länsiväylän uudelle tieosuudelle marraskuussa. Tarkka päivä selviää vasta kun asvaltointityöt saadaan valmiiksi.

 –  Bussit pysyvät talvikeleillä paremmin aikatauluissaan, kun reitti ohjataan Länsiväylälle. Pysäkkien paikkoja ja käyttöönottoa vielä tarkistetaan, jotta matkustajat pääsevät turvallisesti kyytiin, toteaa liikennesuunnittelija Matti Järvinen.

 Paikallisliikenteen kaikki Meri-Poriin ajavat linjat lukuun ottamatta linjat 37, 38, 38 M  jotka ajavat edelleen Nupurintien kautta. Leppäkorpeen ajava linja 3 ja linja 27 Viasvedelle siirtyvät myös Länsiväylälle. Länsiväylän uudelle osuudelle rakennetaan kevyen liikenteen väyliä ja kaikki asvaltointityöt viimeistellään vuoden 2019 aikana.

 

Reposaaren suunnan liikenteeseen tehdään seuraavat muutokset:

LINJA 40 

  • Lisätään linjalle 40 klo 15.10 Matkakeskuksesta Reposaareen sekä klo 16.05 Reposaaresta Matkakeskukseen lähtevä vuoropari.

LINJA 40P 

  • Uusi linja 40P aloittaa kahdella vuoroparilla.
  • Vuorojen lähtöajat Tiedepuistosta klo 16.40 ja 17.40 sekä Reposaaresta 17.15 ja 18.15.
  • Meno- ja paluuvuoro ajetaan reittiä: TIEDEPUISTO – MÄNTYLUODON PIKATIE – REPOSAAREN MAANTIE – REPOSAARI.
  • Mäntyluotoon menevältä linjalta 31 on Reposaareen menijöille Tiedepuistossa vaihtoyhteys linjalle 40P. Linja 31 vuorot lähtevät Matkakeskuksesta 16.20 ja 17.20.
  • Reposaaresta palaaville linjan 40P vuoroille on Tiedepuistossa vaihtoyhteys Matkakeskukseen klo 17.55 ja 18.55.

Lisätyt vuorot eivät kierrä Mäntyluodon tai Pihlavan kautta.

LINJA 41

  • Klo 6.15 Matkakeskuksesta lähtevä vuoro kiertää mennessä Venatorin kautta.

Muutokset astuvat voimaan 27.8.2018

PARANNUKSIA AHLAISTEN, LAMPIN, KELLAHDEN JA SÖÖRMARKUN LIIKENTEESEEN

LINJA 62

  • Lähtöaika Ahlaisista muutetaan klo 8.45 –> 8.50, vuoro on matkakeskuksessa noin klo 9.40

LINJA 63

  • Lähtöaika Lampista muutetaan klo 6.55 –> 6.50, vaihtoyhteys Söörmarkussa linjalle 64 Noormarkusta tapahtuu n.klo 7.20. Vuoro on matkakeskuksessa noin klo 7.40.
  • Uusi vuoro klo 7.30 Lampista Kellahden kautta Noormarkkuun jossa klo 8.05. Vuoro jatkaa Söörmarkusta klo 8.20 Kellahden ja Lampin kautta Ahlaisiin jossa klo 8.50.

LINJA 64

  • Lähtöaika Ahlaisista muutetaan klo 7.00 –> 6.50. Vuoro on Matkakeskuksessa noin klo 7.40.

Muutoksilla parannetaan Lamppi – Kellahti – Söörmarkku -suunnan oppilaiden koulunkäyntiyhteyksiä Noormarkkuun ja Ahlaisiin. Muutokset astuvat voimaan 27.8.2018.

Uudet aikataulut löydät http://porinlinjat.fi/aikataulut-linjakartat/ -osiosta.

 

Meri-Porin liikenteeseen tehtiin aikataulukirjan julkaisun jälkeen vielä seuraavat parannukset:

– linja 34 klo 5.50 Yyteristä lähtevän vuoron lähtöaika muutettiin. Uusi lähtöaika klo 6.15. Arvioaika Matkakeskuksella n.7.15.
– linja 31k jatkaa Meri-Porin yhtenäiskoululta Mäntyluotoon 8 minuuttia yli tasatunnin; väliajat yhtenäiskoululla 12:08, 13:08, 14:08, 15:08 ja 16:08.
– linjan 31 Mäntyluodosta Matkakeskuksen suuntaan menevien linjojen väliaikoihin tehdään 5 minuutin aikaistukset sekä Pihlavaan että Kyläsaareen. Voimassa olevat väliajat Pihlavassa 5.10, 7.10, 8.25, 9.25, 10.25, 11.35, 12.35, 13.35, 14.35, 15.35, 16.35, 17.35 ja 18.35. Vastaavasti Kyläsaaren väliajat 5.20, 7.20 8.35, 9.35, 10.35, 11.45, 12.45, 13.45, 14.45, 15.45, 16.45, 17.45, 18.45. Lähtöaika Mäntyluodosta sekä saapumisajat Tiedepuistossa, Kauppatorilla ja Matkakeskuksessa pysyvät ennallaan.