Uusi matkakeskus avataan perjantaina 1.9.2017

Porin uusi matkakeskus avataan 1. syyskuuta. Matkakeskuksen avautuessa linja-autojen kauko- ja lähiliikenne sekä osa paikallisliikenteen vuoroista saa uudeksi lähtöpaikakseen matkakeskuksen, joka sijaitsee Asema-aukiolla rautatieaseman vieressä.
Liikennöinti uudelta matkakeskukselta alkaa porrastetusti. Cityliikenne kulkee Matkakeskuksen kautta jo perjantai-iltapäivästä alkaen. Satakunnan Liikenne aloittaa matkakeskukselta liikennöinnin 4. syyskuuta. Onnibus kuitenkin jatkaa liikennöintiä vanhalta linja-autoasemalta ainakin 8. lokakuuta saakka. Linja-autoliikenteen vapauduttua linja-autoyrityksillä on ollut vapaus valita reittinsä ja lähtöpaikkansa.
Kaukoliikenteen lisäksi matkakeskuksesta lähtevät Pori-Kokemäki-linja sekä kaikki Meri-Porin, Ahlaisten, Lavian ja Viasveden linja-autovuorot. Useimmat vuorot ajavat myös vanhan linja-autoaseman kautta. Tarkat reittitiedot voi tarkistaa esimerkiksi Porin Linjojen tai Matkahuollon sivuilta.
Lähtevälle liikenteelle on kuusi lähtölaituria. Saapuvalle liikenteelle on varattu tulolaituri, josta matkustajien on helppo jatkaa lähtölaitureille, taksiin tai rautatieasemalle.
– Tulolaiturille mahtuu tarvittaessa kolmekin linja-autoa samanaikaisesti, liikenneinsinööri Sanna Välimäki sanoo.
Tarkemmat tiedot laiturijärjestelyistä löytyvät matkakeskuksen sivuilta.
Matkakeskuksen käyttäjille lisää parkkitilaa
Asemarakennuksen edustalla sekä tulolaiturin vieressä on varattu paikat invapysäköinnille sekä lyhytaikaiselle pysäköinnille saattoliikennettä varten. Aikarajoitus lyhytaikaisilla paikoilla on 30 minuuttia.
Matkakeskukselle saavutaan autolla joko Karjalankatua tai Asema-aukion katua pitkin. Laiturialueen ja SAMKin välistä ei jatkossa kulje enää autotietä. Liikenneympyrästä matkakeskukselle kulkeva tie muuttuu kaksisuuntaiseksi.
Pitkäaikaista, aikarajoituksetonta pysäköintiä varten otetaan käyttöön uusi parkkialue rautatien ja valtatien 2 välissä. Pysäköintialueelle ajetaan Tiilimäen puolelta Ratapihantien kautta ja sieltä kuljetaan junien ja bussien lähtölaitureille portaalikäytävää pitkin. Myös Karjalankadun varressa on pitkäaikaista pysäköintitilaa. Pyöräpysäköintialue pyörätelineineen sijoittuu aukion koillispäähän.
Turvallisuus, toimivuus ja esteettömyys etusijalla
Linja-auto- ja rautatieliikenteen matkustajat voivat käyttää rautatieaseman odotustiloja sen aukioloaikoina. Tiloissa on myös WC ja matkatavaroiden säilytys.
– Tiloihin on lisäksi suunnitteilla kahvio- tai kioskitoimintaa, jonka yhteydessä tulisi jatkossa mahdollisesti olemaan myös lipunmyyntiä, erityisasiantuntija Jukka Kotiniemi avaa suunnitelmia.
Matkalippuja voi ostaa muun muassa linja-autoista ja junista sekä liikennöitsijöiden nettikaupoista ja mobiilisovelluksista. Matkahuollon palvelut pysyvät vanhalla linja-autoasemalla, ja myös sieltä voi ostaa lippuja.
– Matkakeskuksen suunnitteluratkaisuissa on kiinnitetty erityisesti huomiota turvallisuuteen, toimivuuteen ja esteettömyyteen kaikkien liikkumismuotojen osalta. Alue on myös osa kansallista kaupunkipuistoa, mikä näkyy korkeatasoisena panostuksena vihersuunnitteluun, Välimäki kertoo.
Vihersuunnitelma muodostaa ajan kanssa matkakeskuksen alueelle monimuotoisen ja urbaanin viheraluekokonaisuuden, jota täydennetään tulevaisuudessa muun muassa taiteen keinoin.
Alue ei ole avajaispäivänä 1.9. vielä kokonaan valmis. Puiden otollinen istutusaika alkaa vasta syyskuussa ja informaatiojärjestelmän digitaaliset näyttötaulut asennetaan syksyn aikana. Samoin valaisimet kytketään päälle avajaisten jälkeen.
 
Lisätietoja antavat:
 
Jukka Kotiniemi, erityisasiantuntija, puh. 044 701 1671
Sanna Välimäki, liikenneinsinööri, puh. 044 701 4180 (infra)

Jouni Kärki, joukkoliikennesuunnittelija, puh. 044 701 1732 (reitit ja aikataulut)
 
Matkakeskuksen verkkosivut: http://pori.fi/matkakeskus