Waltti-järjestelmään siirtyminen vaikuttaa Porin joukkoliikenteen lipputuotteisiin kevään aikana

472

Waltti-järjestelmään siirtyminen vaikuttaa Porin joukkoliikenteen lipputuotteisiin kevään aikana

Porin joukkoliikenteessä siirrytään lippu- ja maksujärjestelmä Walttiin kevään ja kesän aikana. Järjestelmän on tarkoitus olla täysimääräisesti käytössä kesäkuussa 2023. Siirtymäaika vaikuttaa nykyisten lipputuotteiden käyttöön. Joukkoliikennejaosto päättää tiistaina 24. tammikuuta olevassa kokouksessaan esitysten perusteella siirtymäajan muutokset.

Siirtymän sujuvoittamiseksi 10-matkan sarjalipun myyntiä esitetään päättyväksi 31. maaliskuuta. Tämä mahdollistaa sen, että matkustajat ehtivät käyttää lipputuotetta koko sen 90 päivän voimassaolon ajan.

Kausilipputuotteiden osalta esitetään, että niitä voi ostaa 31. toukokuuta asti ja että niiden matkustusaika on elokuun viimeiseen päivään asti.

Matkakorteille myytyjen lipputuotteiden matkustusaika päättyisi 31. elokuuta, jonka jälkeen 4. kesäkuuta mennessä ostettuja lipputuotteita ei voi enää käyttää, eikä niitä hyvitetä matkustajille.

Lisäksi Kyyti Likel -sovelluksen kautta uusien lipputuotteiden myynti loppuisi 31. maaliskuuta. Matkustusaikaa niillä olisi kuitenkin 4. kesäkuuta saakka.

Waltti-järjestelmän lipputuotteet ovat myynnissä viimeistään kesäkuussa kaikissa myyntikanavissa eli verkkokaupassa, mobiilisovelluksessa, myyntipisteissä ja busseissa. Paraikaa valmistellaan verkkokaupan sekä Android- ja iPhone –puhelimissa toimivan reitti- ja lippusovelluksen käyttöönottoa, jonka pitäisi olla valmista maalis-huhtikuussa.

Walttiin siirtymiseen liittyvistä muutoksista tiedotetaan asiakkaille hyvissä ajoin Porin kaupungin ylläpitämissä kanavissa.

Lisätietoja antaa:
Merika Lanne, joukkoliikennepäällikkö, merika.lanne@pori.fi, puh. 044 701 1218